Kolmen vuosikymmenen ajan kodeissa käytetyt kattovalaisinten pistorasiat ja -tulpat ollaan korvaamassa uudenlaisilla DCL-malleilla. Uuden ja vanhan pistokytkimen rakenne ja ulkonäkö poikkeavat toisistaan eivätkä ne ole keskenään yhteensopivia. Asia tulee vastaan etenkin uudiskohteeseen muuttavalle.

Vasemmalla ABB:n uppoasenteinen, DCL-tyypin valaisinpistorasia ja oikealla Enston pinta-asenteinen rasia.

Suomessa on käytetty kolmekymmentä vuotta asunnoissa asukkaan liitettäväksi tarkoitettujen valaisimien liitäntään valaisinpistokytkimiä eli valaisinpistorasioita ja -pistotulppia. Aikoinaan otettiin käyttöön valaisinpistokytkin, jota käytetään myös muissa Pohjoismaissa.

Vanhan tyypin pistotulppa on kuitenkin varsin iso ja sitä voi olla hankala saada sopimaan riippuvalaisimen kattokupin sisään.

Myös muualla Euroopassa on havaittu tarve tällaiselle valaisimen liittämiseen tarkoitetulle pistokytkimelle ja näistä syistä on kehitetty niin sanottu DCL-valaisinpistokytkin malli. Nyt näyttää siltä, että näitä uudella valaisinpistokytkimellä varustettuja valaisimia on tulossa markkinoille muiden muassa isojen kalusteliikkeiden kautta.

Uuden ja vanhan pistokytkimen rakenne ja ulkonäkö poikkeavat toisistaan eivätkä ne ole keskenään yhteensopivia. Uuden pistokytkintyypin yksi puute on, ettei sitä ole kruunuvalaisimelle, eli kahdelle erikseen sytytettävälle kytkentäryhmälle soveltuvan tyyppisenä.

Tällaiset valaisimet ovat Suomessa melko yleisiä ja näiden kanssa voi joutua kutsumaan jopa sähkömiehen paikalle, jotta valaisin saadaan liitettyä. Missään nimessä vanhoja valaisimia ei tarvitse heittää pois, vaan lähtökohtaisesti vanhat valaisimet voidaan yhä asentaa, mutta tarvittaessa ammattilaisen avulla.

Uusi DCL -valaisinpistorasia on yleensä upporakenteinen, niin että pistotulppa menee kokonaan pistorasian sisään ja lopputulos vie vähän tilaa ja on siistin näköinen. Upporakenteinen pistorasia vie toisaalta tilaa asennusrasiasta ja rajoittaa sen käyttöä, jos valaisimen yläpuolinen rasia on täynnä johtoa, ja sen takia on olemassa myös pinta-asennettavia DCL -valaisinpistorasioita.

Vanhan ja uuden pistokytkintyypin välillä voi periaatteessa käyttää adaptereja, mutta vanhan pistokytkintyypin rakenteesta johtuen ne vievät paljon tilaa, eikä niiden käyttö ole suositeltavaa.

Älä vaihda pistotulppaa, jos et ole varma

Uuteen asuntoon muuttaessa voi asukkaalla olla edessä uuden tyyppinen valaisinpistorasia, johon vanhat pistotulpat eivät käy suoraan. Sähköalan ammattilaisia on ohjeistettu toimimaan niin, että mikäli kohteeseen asennetaan uuden tyyppiset valaisinpistorasiat, toimitettaisiin myös näihin soveltuvat liitosjohdot valaisimia varten.

Maallikko, joka ei ole sähköalan ammattilainen, saa vaihtaa katossa olevan valaisinpistorasian, mikäli valaisimen liitosjohtoa ja pistotulppaa ei jouduta vaihtamaan. Maallikko saa myös itse kytkeä valaisimen valaisinliittimellä eli sokeripalalla, mutta ei saa koskea kiinteään sähköasennukseen.

Vaikka pistotulpan vaihto ja sokeripalan käyttö on sallittua maallikolle, voi näidenkin virheellisellä kytkennällä syntyä merkittävä hengenvaara, joten asiaan tulee perehtyä riittävästi tai käyttää ammattilaista. Ohjeita tähän löytyy muun muassa Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin verkossa PDF-muodossa julkaisemasta Kodin sähköturvallisuus -oppaasta.

Matti Orrberg, teksti
Kirjoittaja on Sähköinfo Oy:n tekninen asiantuntija.