
TUNNISTA SÄHKÖN VAARAT!
Energiateollisuus ry on saanut valmiiksi sähkön vaaroista kertovan koulutuspaketin. Materiaali koostuu opetusvideoista ja verkkokursseista.
Koulutuspaketti on tarkoitettu ensisijaisesti pelastusalan ammattilaisille, mutta sitä voivat hyödyntää muutkin. Kaikki materiaali on vapaasti käytettävissä ja löytyy osoitteesta http://www.headpower.fi/pelastus/.
Suomessa tapahtuu vuosittain 1-3 kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa. Yleensä uhri on ns. maallikko. Läheltä piti –tilanteita sattuu moninkertainen määrä. Erityisessä vaarassa ovat pelastusalan ammattilaiset, jotka joutuvat työskentelemään hankalissa olosuhteissa.
– Tavoitteenamme on, että pelastajat voivat keskittyä tärkeään tehtäväänsä ulkopuoliset riskit minimoiden. Pelastajasta ei saa tulla pelastettavaa, johtaja Kenneth Hänninen Energiateollisuus ry:stä sanoo.
Koulutuspaketti onkin laadittu yhdessä pelastusalan ammattilaisten kanssa, jotta näiden tietoisuus sähkön vaaroista lisääntyisi. Materiaalia voidaan hyödyntää sekä pelastusalan koulutuksessa että itseoppimisympäristössä.
– Aikaisemmin koulutus on tapahtunut paikan päällä verkkoyhtiön asiantuntijan johdolla. Tämä on kuitenkin osoittautunut hankalaksi, sillä pelastajat ovat harvoin yhtä aikaa paikalla. Itseoppimisympäristössä kukin voi opiskella omaan tahtiinsa, toteaa Hänninen.
Pelastusalan ammattilaisten ohella kaikki sähköturvallisuudesta kiinnostuneet voivat hyödyntää koulutusmateriaalia, joka toimii yhdessä aiemmin julkaistun www.hengenvaara.fi –sivuston kanssa.
Hankkeen toteutuksesta vastasi Headpower Oy, jonka sivuilta aineisto on vapaasti ladattavissa osoitteesta http://www.headpower.fi/pelastus/. Animaatiovideot on julkaistu siten, että vapaan katseluoikeuden lisäksi videot voi tallentaa ja tarvittaessa myös upottaa nettisivulle.
Nettipohjaisella oppimisalustalla julkaistuja verkkokursseja voi katsella ja linkittää vapaasti.
Hankkeen rahoitukseen osallistuivat Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry, Fingrid Oyj ja Helen Sähköverkko Oy.
Lisätietoja: Johtaja Kenneth Hänninen, Energiateollisuus ry, puh. 050 320 2439