
SÄHKÖMIEHET MESSUILLA – AURINKOSÄHKÖ KIINNOSTAA KANSAA
Aurinkosähköjärjestelmiä asennetaan tänä vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin ennakoi sähköistysalan järjestöjen tarjoama Löydä sähkömies -palvelu. Matala korkotaso sekä välttyminen siirtohinnoilta ja veroilta itse tuotetun sähkön osalta selvästikin vetoavat suomalaisiin. Kasvava kiinnostus näkyy niin rakentajamessuilla kuin alan toimijoille kohdistuvina kyselyinä.
Myös sähköurakoitsijat ovat hankkineet aktiivisesti uusinta aurinkosähköosaamista Sähköinfon koulutuksissa ja ovat laajentamassa palveluaan asennuksesta koko järjestelmän toimitukseen.
Nyt halutaan myös myydä verkkoon
Verkkoyhtiö Caruna kertoo äskettäin tiedotteessaan aurinkosähkön tuottajien määrän alueellaan lähes kolminkertaistuneen viime vuonna, jolloin heidän verkkoonsa liitettiin 709 uutta aurinkosähköjärjestelmää.
Aurinkosähköä tuottavat etenkin kotitaloudet ja omaan käyttöön sähkön pientuotantoa käyttävät yritykset kuten porilainen kauppakeskus, mutta myös kaupungit ja kunnat kuten iso Mikkeli ja pieni Tervo.
Aurinkosähköjärjestelmien suosio näkyy erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, mutta myös kesän yöttömien öiden alueella Lapissa. Käytännössä tuotanto rajoittuu maaliskuusta lokakuuhun. Kesän pitkien valoisten päivien ansiosta vuosituotannon määrä ei juurikaan poikkea esimerkiksi Saksasta.
Tietoa kysytään suoraan asiantuntijalta
Aurinkosähkö kirmaa uusiutuvien energianmuotojen kirkkaimmassa kärjessä ja kiinnostaa myös yksityisiä sähkönkäyttäjiä. Itäsuomalainen Green Energy Finland Oy on erikoistunut aurinkosähköratkaisujen toimitukseen ollen osuva esimerkki alan kasvusta, sillä se edustaa Suomea Euroopan suurimassa yrityskilpailussa European Business Awards -kilpailussa kesäkuussa.
– Tiedolle aurinkosähköstä on nyt kova kysyntä ja siksi olemme mukana mm. joillakin tämän vuoden alueellisilla rakentajamessuilla Löydä sähkömies -messuosastoilla. Hyödyt, kannattavuus ja hankinnan vaihtoehdot omalla seudulla kiinnostavat kovasti, ja messuilla jopa jonotetaan puheille kysymysten kanssa, GEF:n perustajaosakas Miko Huomo kuvailee.
Tule Löydä sähkömies -palvelun messuosastolle kysymään aurinkosähköstä ja sähköistyksestä muutenkin
Sähköistysasioista voit keskustella sähköalan asiantuntijoiden kanssa myös messuilla. Käytä tilaisuus hyväksesi kysyä sähköstä ja sen mahdollisuuksista asumisen ja hyvinvoinnin kohentamiseen!
Katso minkä paikkakuntien messuilla Löydä sähkömies -palvelulla on osasto!
Tiesitkö tämän aurinkosähköstä?
Energialaskun pienentyessä säästyy myös luonto, sillä itse tuotettu aurinkosähkö on täysin päästötöntä. Kysy asiantuntijalta sähkön tuottamiseen tarvittavasta tekniikasta ja luvista. Sellainen on alueesi aurinkosähköratkaisuihin kouluttautunut sähköurakoitsija, jonka löydät helposti hakupalvelustamme.