Sähköistyksellä sujuvuutta arkeen

21.10.2019

Sähkön säästäminen ja sähkön turvallinen käyttö pysyivät edelleen kärkisijoilla, kun suomalaisilta kysyttiin Mikä kiinnostaa kodin sähköistyksessä*. Vastaajista 74 ja 70 prosenttia valitsivat nämä kiinnostuksen kohteekseen.

Nuo kaksi kestosuosikkia ovat antaneet vuosien mittaan vähä vähältä tilaa kodin sähköistyksen tuomille käytännön hyödyille. Niihin kuuluu nyt lokakuussa tehdyn tutkimuksen yllättäjä, joka on Arjen sujuvuuden ja asumisen mukavuuden parantaminen automaation avulla. Sen koki kiinnostavaksi 63 prosenttia vastaajista, kun prosenttiosuus kaksi vuotta sitten oli 47.

Suosituimpien kiinnostuksen kohteiden selkeään johtonelikkoon kuuluu myös yksi hyöty, joka tulee väestön ikääntyessä yhä ajankohtaisemmaksi. Se on Itsenäisen turvallisen asumisen tukeminen esimerkiksi hälyttimillä ja varoittimilla (49 prosenttia).

Toiveet todeksi ammattilaisen avulla

Kun halutaan toimivuutta kotiin, liikkeelle lähdetään kutsumalla sähköasentaja käymään. Hänen kanssaan voi pohtia sähköistysratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. Samoin on hyvä keskustella asukkaiden erilaisista tarpeista koskien asumisen turvallisuutta kohentavia automaatiotoimintoja.

Kun suunnitelma on tehty yhdessä, myös tarvittavat sähkölaitteet kannattaa antaa urakoitsijan valittavaksi ja hankittavaksi. Näin voi olla varma, että ne on testattu sopiviksi suomalaisiin olosuhteisiin ja tavarantoimittaja myöntää niille STUL-takuun.

Oman paikkakunnan pätevä sähköalan ammattilainen löytyy tästä palvelusta. Sähköurakoitsijoita voit tavata myös rakentamisen ja remontoinnin messuilla eri puolilla maata.

Tulevana viikonloppuna 25.-27.10.2019 Löydä sähkömies -palvelun urakoitsijat ovat valmiina keskustelemaan sähköistysasioista Vantaan OMAKOTI-messuilla Myyrmäki-hallissa osastolla nro 9.8.

*Taloustutkimus Telebus 10/2019, N=1003, virhemarginaali +-2,5 %. Otos edustaa tilastollisesti yli 15 vuotta täyttänyttä manner-Suomen aikuisväestöä.