Sähköasentaja tuo mukavuutta kotiin turvallisesti
Jo muutamat parannukset kodin sähköistykseen voivat nostaa asumisen laadun tämän päivän vaatimustasolle. Itse ei tule toimeen tarttua, sillä kyse on jo lainkin mukaan oikeudet omaavan ammattilaisen työstä.
Satasen säästöstä korvaamaton vahinko
Sähkölaitteiston haltija, kuten omistaja-asukas, on vastuussa laitteiston turvallisuuden ylläpitämisestä. Hänen on korjautettava havaitut viat riittävän nopeasti eli käytännössä kutsuttava ammattitaitoinen sähköasentaja paikalle.
Itse ei asennuspuuhiin tule ryhtyä. Vakuutusyhtiöiden mukaan virheellisestä asennustyöstä aiheutunut vahinko ei ole ennalta-arvaamaton, eikä aina oikeuta korvaukseen. Rakennusta ja irtaimistoa suurempi huoli ovat tietenkin henkilövahingot, joita ei voi rahallakaan korvata.
Kuntokartoitus ja ideoita parannuksiin
Pistorasiat ja valokytkimet kuluvat käytössä, mutta sähköistyksen kuntoa ei tarvitse jatkuvasti tarkkailla. Jo aikaa nähneeseen asuntoon kannattaakin kutsua sähköasentaja tekemään kuntokartoitus.
Samalla voi saattaa sähköistystä ajan tasalle lisäämällä pistorasioita, valaisinpisteitä tai vaikkapa turvallisuutta lisäävä kosteus- tai liesivahti. Myös nykyaikainen ledivalaistus ja valaistuksen ohjaus tarjoavat täysin uusia mahdollisuuksia energiatehokkuuden parantamiseen sisällä ja ulkona.
Sähköasentaja auttaa ideoimaan ja löytämään kotiin sopivat tarvikkeet ja valaisimet laajasta ammattilaisvalikoimasta. Häneltä saat myös takuun tehdylle työlle ja kuitin kotitalousvähennystä varten.
Hänet voit löytää helposti kevään rakentajamessuilta tai täältä Löydä sähkömies -hakupalvelusta, joka näyttää lähialueen sähköasennusyritysten yhteystiedot.
Voit tavata Löydä sähkömies -palveluverkoston sähköurakoitsijoita rakentamisen ja remontioinnin RAKSA -suurtapahtumassa osastolla C-12. Tapahtuma järjestetään 13.-15.3.2020 Lahden messukeskuksessa.