
MISTÄ SÄHKÖ TULEE?
Mistä sähkö tulee pistorasiaan – nyt sen pitäisi olla selvää
Sähkön tuotannon ja jakelun hyvin kiteyttävä valistusanimaatio auttaa abstraktin ilmiön hahmottamisessa. Animaatio soveltuu niin koululaisille kuin aikuisillekin.
Sähköä pidetään itsestäänselvyytenä ja sen riittävyydestä puhutaan korkeintaan satunnaisesti talven kovilla pakkasilla. Yhteiskuntamme on kuitenkin täysin riippuvainen sähköstä. Häiriö sähkönsaannissa lamaannuttaa yhteiskunnan eri toiminnot tehokkaasti ja yllättävän nopeasti. Sähköisillä liikkumisen ja asumisen ratkaisuilla on tulevaisuudessa myös aivan ratkaiseva merkitys siinä, kuinka kasvihuonekaasuja saadaan pienennettyä ja olemassa oleva elämisen laatu kestävästi säilytettyä.
Sähköalan yleishyödyllinen yhdistys STEK (Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry) on tuottanut animaation, jossa kuvataan ilmiön nimeltä sähkö syntyä, sähkön tuotantoa ja sitä, kuinka sähkö tuodaan pistorasiaan käyttäjän ulottuville.
– Tavassa tuottaa ja siirtää sähköenergiaa on parhaillaan menossa iso murros, mutta se ei välttämättä tavalliselle ihmiselle välity. Hajautettu sähkön pientuotanto on vielä marginaalista, mutta sen merkitys kasvaa koko ajan esimerkiksi aurinkosähköratkaisujen yleistyessä. Sähköverkot muuttuvat älykkäämmäksi, ja niiden avulla pystytään ennen pitkää ohjailemaan ja tasaamaan sähkön tuotannon ja kulutuksen epätasapainoa. Viimeistään kun sähkön varastoinnin ratkaisuissa tapahtuu helposti kaupallistettava läpimurto, tulevat energian tuotantomme lähtökohdat muuttumaan, STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen sanoo.
– Tähän ajankohtaan halusimme tehdä helposti lähestyttävän ja selkeän esityksen sähkön tuotantoon liittyvistä perusasioista. Keinoksi valikoitui animaatio, joka mahdollistaa sellaisia visuaalisia ratkaisuja, joilla abstraktia ilmiötä pystyy parhaiten kuvaamaan, Kekkonen jatkaa.
Animaatio soveltuu koululaisille, opiskelijoille sekä kertaukseksi aikuisille, joiden fysiikan oppitunneista on jonkin aikaa. Se toimii myös taustamateriaalina alakoululaisille suunnatussa STEKin Sähkökisa 2016-2017:ssa.
Animaation on tuottanut Smile Audiovisual Oy.
Animaation voi katsoa täällä!
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Timo Kekkonen, Gsm 050 500 3214
Viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov, Gsm 040 480 8223