KESÄMÖKIN SÄHKÖVINKKI: VIRTAA JA VALOA PIHALLE

30.6.2017

Olisiko vihdoin aika saada sähköt grillikatokseen ja valot liiteriin? Sähkömies paikalle ja lapio käteen, niin homma alkaa toimia!

Törmäätkö aina samaan: kesäkeittiöstä kipaistaan tupaan vähän väliä, työkaluja varten lojuu pihalla jatkuvasti jatkojohtoja, kännykät ovat aina sisällä latauksessa ja stereot tietenkin täysillä, jotta musiikki kuuluu laiturille asti…

Ratkaisu on asennuttaa riittävästi kiinteitä ulkopistorasioita ulkorakennuksiin ja eri puolille pihaa. Samalla pääsee eroon jatkojohtojen verkostosta, johon pienet ja isot pihamaalla kirmaajat voivat kompastella ja satuttaa itsensä.

Valoisat kesäyöt kääntyvät pimeiksi illoiksi yllättävän nopeasti, ja silloin kaivataan pihalle kulku- ja tunnelmavaloa. Nyt on paras aika lisätä pihavalaistusta, sillä kaapeliojat saa kaivettua porukalla helposti ja jäljetkin ehtivät vielä peittyä ennen talven tuloa.

Sähköasentaja kertoo maakaapelin oikean syvyyden tai suojaustavan esimerkiksi kivisessä maastossa. Hän tuo tullessaan kaiken tarvittavan ja tekee asennustyön alusta loppuun.

Lähialueesi sähköurakoitsijoiden yhteystiedot saa helpoiten tästä sähköistysalan yhteisestä Löydä sähkömies -hakupalvelusta.